Anna

                                                                                                                                                       

LYHYT KATSAUS HISTORIAANI

Kun täytin neljäkymmentä vuonna 2011 aloin syventymään siihen kuka oikein olen ja mitä tältä elämältä haluan. Kutsun tätä henkisen kasvuni rajapyykiksi.

Tätä vaihetta edelsi monenkirjava elämäni, niin täällä kotimaassa kuin ulkomailla. Neljäs avoliitto, mistä kaksi maailman valloittavimpaa lasta, minulle. Kipeä avoero prosessi lasten isästä vuonna 2009.

Ammennan aiheeni henkilökohtaisesta elämästäni kuin ammatillisista kokemuksistani.

 

MUTKAINEN JA KIVISEN KOLHUINEN TIE

Kaikki nämä vuodet olet taistellut, kipuillut, kapinoinut, erehtynyt, epäonnistunut, pettynyt, harhautunut, eksynyt, kokenyt vääryyttä, laiminlyöntiä ja hyväksikäyttöä, tehnyt valintoja, mitkä johtaneet ei toivottuun lopputulokseen sekä ollut vakavasti masentunut useaan otteeseen.

Mutta olen onnistunut olemaan onnellinenkin, kokenut onnistumisia ja välittämistä, tehnyt oikeita valintoja, tavannut ihania ihmisiä, saanut rakkautta, ollut iloinen, valinnut oikeita polkuja, osannut puolustaa itseäni ja saanut rakastaakin.

Aina kuitenkin jokin suurempi tai pienempi haaste on ollut läsnä elämässäni, niinkuin varmaan sullakin, ainakin ajoittain. Jossain kohtaa musta tuntu, että tää mun elämä on ollut vaan vaikeuksista toisiin siirtymistä, ainaista taistelua seuraavaan päivään selvitäkseen.

Sitten mä ajattelin, et musta ja mun kokemuksista ja koulutuksista voiskin olla apua ehkäpä juuri sulle. Kaikkien näiden mun ja mun perheen vaikeuksien jälkeen, mulla olis tosi paljon annettavaa.

Ilman vastoinkäymisiä en voisi auttaa. Sikspä mä oonkin tosi kiitollinen nyt, ettei tää elämä päästänytkään mua helpolla! Sillä kaikella kärsimyksellä ja epätoivolla oli tarkotuksensa. Siksi mä olen nyt tässä, sua ja mua itseänikin varten!

 

LAPSENI OVAT OLLEET SE KALLIO

järkähtämätön onnellisuuteni ja voimani lähde, mikä on ja pysyy. Mun muksuista mä ammennan voimaa joka ikinen päivä ja toivon mukaan tulevaisuudessa heidän lapsistaan. Voin rehellisesti tunnustaa, että ilman heitä en olisi nyt tässä… Toivottavasti sullakin on jokin rakas ihminen tai muu juttu, mistä sä voit ammentaa voimaa itsellesi. Mistä saat virtaa, onnistumisia, iloa ja onnen tunteita!

Äitiys asuu mussa tosi vahvana. Oonkin antanut sille kaiken, minkä vain olen jaksanut, osannut ja kyennyt. Eipä me enempään pystytä, eiks totta? Sä et välttämättä ole äiti, mut se ei todellakaan tee susta yhtään sen vähäpätöisempää! Tai tarkoita, et tää blogi ei oo sua varten.

 

IRTIPÄÄSTÄMISEN TUSKAA

on myös luonut äidistäni irtipäästäminen. Ensin sallia alzheimerin viedä äiti. Missä on se äiti, jolta sai aina niin hyviä neuvoja ja tukea. Nyt nojatuolissa istui vanha naisen hahmo, omassa maailmassaan…

Äiti kuitenkin ymmärtää vielä kaiken, muttei juurikaan puhu. Sanat ovat hukassa. Äiti ei jaksa keskittyä juttuihini samalla lailla kuin ennen. Mutta minä puhun ja hän on siinä vieressä, kuuntelee tai ei.

Toinen irtipäästö oli, kun vuoden meillä asumisen jälkeen tuli eteen äidin pois muutto. Oli aika siirtyä eteenpäin. Antaa toisille hoitajille vastuu äidin hoidosta. Luottaa siihen, että isäkin jaksaisi nyt paremmin, sapattivuoden jälkeen.

Siellä he nyt ovat, palvelutalossa. Omassa kaksiossa, mutta yhdessä. Voi olla, et sullakin on ollu ajankohtaista omista vanhemmista huolehtiminen, roolit vaihtuneet. Siinä tulee jotenkin niin konkreettisesti esille tää elämän väliaikaisuus. Ollaan vaan käymässä täällä…

Odotan innolla, että pääsen taas kirjoittelemaan. Oikein lepposia elämisen hetkiä!

 

Kiitos, kun luit!

Annasi