Posted on Jätä kommentti

Koliskoon luurangot kaapissa!

”Seksuaalisuus on sitä mitä olemme ja seksi sitä, mitä teemme”.

Nämä sanat ovat siivittäneet elämääni siitä saakka, kun opiskelin Väestöliitossa Seksuaalineuvontaa. Oli siis ihan ok olla seksuaalinen, mistä minua oli nuoruudessani moitittu ja syyllistetty. Koulutuksessa oivalsin ja hyväksyin itsessäni sen, että se kuuluu tärkeänä osana minuuteeni.

Voisin yrittää sulkea tämän osa-alueen pois itsestäni, mutta en kuitenkaan pysty siihen kokonaan. Miksikö? Koska se on yhtä lailla osa minua, kuin se, miltä näytän, mille minusta tuntuu, mitä ajattelen, kuinka toimin, miten voin tai hengitän. Se on osa sitä, mitä olen. Se voi jopa olla vahvuuteni.

Mistä olemiseni seksuaalisena olentona sitten alkoi? Se alkoi jo äitini kohdusta, ennen syntymääni. Olen ollut sikiö, mutta jo silloin tunteva ja aistiva olento. Äitini on ravinnut minua, puhunut minulle, silittänyt ja hieronut vatsaansa, hoivannut minua ennen kuin hän on minut synnyttänyt.

Olen kuullut hänen rauhoittavan äänensä vatsanpeitteidensä läpi. Olen tuntenut hänen mielialansa, surunsa ja ilonsa. Olen tuntenut hänen nautintonsa ja kärsimyksensä. En niitä tietenkään ole vielä silloin ymmärtänyt, että kaikki nuo ovat kasvaneet DNA: hani, myös isäni kautta.

Kuinka paljon olen voinut suodattaa tuosta kaikesta informaatiosta jo sikiöaikana? Olenko tahtomattani imenyt muistiini asioita, tapahtumia, tuntemuksia, ajatuksia ja kosketuksia, joita en olisi halunnut? Kuinka paljon DNA: hani on tarttunut muistiin kaikkea tätä jo isovanhemmiltani tai heidän isovanhemmiltaan?

Kuinka paljon olen tätä siirtänyt omille lapsilleni? Syyllinen, myönnän. On ihan tutkittu, että siirrämme omia traumojamme neljän sukupolven yli DNA: n kautta, tahtomattammekin. Enkö sittenkään ole syyllinen, enhän minä ainakaan olisi näin halunnut? Kukaan sukuni naisista tai miehistä tai kenenkään muunkaan suvun, ei ole syyllinen. On vain todella surullista, että näin tosiaan käy.

Tiedän, että oma äitini on saanut alkunsa raiskauksesta. Hän on kirjoittanut siitä kirjankin. Olen lukenut sen ja olin vaikuttunut. Asiasta on kuitenkin vaiettu. Se on ollut häpeä, varsinkin hänen äitinsä nuoruudessa. Häpeä, että on ollut tullut raiskatuksi, saatikka, että on tullut siitä raskaaksi, lapsi on synnytetty ja pidettä. Ei ole pois annettu, äpäränä.

Äitini on vanhin perheensä lapsikatraasta. Hänen äitinsä synnytti vielä kuusi lasta, joista kaksi kuoli aivan pienenä. Näiden lasten isä kasvatti äitinikin. Kuin omaansa, sitä en tiedä. Eikä äitini enää muista, hän sairastaa alzheimeria.

Olosuhteisiin nähden uskon äidilläni kuitenkin olleen suhteellisen tavallinen köyhän perheen lapsuus. En usko, että hän on perheessään jäänyt paitsi mistään muusta kuin muutkaan perheensä lapset. Ehkä hänelle annettiin kuitenkin enemmän vastuuta, perheen vanhimpana lapsena. Liian aikaisin, niin kuin varmasti siihen aikaan monelle muullekin lapselle, sotien jälkeen.

Millaiseksi seksuaalisuus kasvoi äidissäni, joka tiesi alkuperänsä? En tiedä. Tiedän vain, että äitini on aina ollut lempein ihminen, jonka olen tuntenut. Koskaan en ole kuullut hänen puhuvan pahaa kenestäkään, koskaan hän ei ole huutanut minulle tai veljelleni tai sanonut pahasti, moittinut aiheetta.

Hänestä kasvoi täydellinen äiti, meille, minulle ja veljelleni. Hän oli täydellinen esimerkki minulle äitiydestä. Jos olen puoliksikaan onnistunut saamaan lapsissani aikaiseksi sen rakkauden ja turvallisuuden tunteen, minkä hän minussa, olen onnistunut.
pexels-photo-461049.jpeg
Minä en halua enää vaieta. En halua enää siirtää näitä traumoja eteenpäin. Uskon, että jos asioista puhutaan avoimesti, rehellisesti ja ketään syyttelemättä, voin katkaista tämän ketjun.

Haluan omalle tyttärelleni ja pojalleni puhtaan alustan kasvaa omaan seksuaalisuuteensa ja tukea heitä siinä kaikin tavoin.

Sanotaan, että ”Suutarin lapsella ei ole kenkiä”. Olen Seksuaalineuvoja ja aion päihittää tämän väitteen! Osaksi olenkin jo. Jo opiskeluaikanani valistin lapsiani melkein jokaisesta aiheesta, muistaen kuitenkin heidän ikätasonsa. Ei liikaa kerralla eikä liian syvältä. Juuri sopivasti, kuunnellen heitä ja heidän kysymyksiään.

Nyt poikani on murrosikäinen ja tyttöni 10-vuotta.  Tyttäreni odottaa jo kovasti muutoksia tapahtuvan kehossaan. Toinen kehittyy myöhään ja toinen haluaisi jo kehittyä. Mitä myöhempään, sen parempi minusta. Olla lapsi niin kauan kuin vain on mahdollista. Kun sitä astuu aikuisuuden polulle, paluuta ei enää ole.

Kuinka sitten ennaltaehkäistä omien lapsieni putoamiset samoihin ansoihin kuin jo aiemmin suvussani on käynyt? Niin, olenhan sitä astunut minäkin… Kuinka suojella heitä vääriltä ihmisiltä ja ohjata järkeviin ja itseään suojeleviin käyttäytymismalleihin? Huoli, mikä nousee varmasti jokaisessa vanhemmassa. Eihän kukaan halua, että mitään pahaa sattuisi lapsilleen.

Jossain vaiheessa on kuitenkin vain päästettävä irti ja luotettava, että elämä kyllä kantaa. Olen rakastanut ja opastanut parhaani mukaan, sen minkä olen osannut ja voinut. Kaikkeni antanut.

Vielä ei kuitenkaan ole sen aika, sillä minun lapseni eivät vielä pyrähdä pesästäni pois. pexels-photo-698923Tyttäreni tosin kysyi minulta jo viime syksynä, että ”Äiti minkä ikäinen olitkaan, kun muutit kotoa pois”? Olin silloin juuri täyttänyt kuusitoistavuotta, kun siirryin lukioon toiselle paikkakunnalle, reilun 200 km päähän vanhemmistani.

Tyttäreni suunnitteli silloisen parhaan ystävänsä kanssa yhteiseen asuntoon muuttamista, kun he olisivat kolmetoistavuotiaita. Hiukan liian aikaisin, naurahdin. Tyttäreni on tullut minuun. Itsenäistynyt ehkä liiankin aikaisin erinäisistä syistä. Palava halu maailmalle jo 10-vuotiaana ei tosin tullut minulle mieleen vielä sen ikäisenä. Leikin vielä ihan rauhassa nukke- ja barbileikkejä.

Mitä kauemmin saan pitää lapseni kotona, sitä enemmän minulla on aikaa valmistella heitä itsenäiseen elämään. Jossain vaiheessa he kuitenkin lähtevät, enkä ole siihen kuitenkaan valmis. Voin vain toivoa, ettei kukaan tee heille pahaa ja he ovat tarpeeksi vahvoja tehdäkseen oikeita valintoja.

Pumpulissa eivät ole kasvaneet enkä sellaista tulevaisuuttakaan toivo. Vaikeudet ja vastoinkäymiset kasvattavat ja luovat pohjaa oman itsensä kehittymiselle. Mutta, mitään traumaattista en soisi heidän elämän varrelleen. Mutta sehän ei ole minun käsissäni, voin vain toivoa, että elämä kantaa…

Rakkaudella
Annasi

Posted on Jätä kommentti

ITSERAKKAUS…..

KUINKA OPPIA RAKASTAMAAN ITSEÄÄN?

Oletko sinkku, mutta jatkuvasti joko suhteessa tai etsimässä uutta suhdetta?Oletko kuullut ystäviesi koskaan sanovan erojesi jälkeen, että ehkä sinun tulisi olla yksin jonkin aikaa, sen sijaan, että hypit edes takaisin seurustelun ja uuden suhteen löytämisen välillä?

Luultavasti et pidä näistä ohjeista. Jollain tasolla, voit olla kyllä samaa mieltä siitä, että siinä on järkeäkin. Ottaa taukoa seurustelusta, ryhdistäytyä tai hakea apua. Ottaa kontaktia ystäviisi uudelleen, keskittyä enemmän työhön tai olla muuten vain luovempi elämässäsi.
Kuulostaa toki järkevältä suunnitelmalta. Ongelmana vain on se, että todella rakastat olla ”rakastunut”. Löytääksesi pysyvän, elinikäisen rakkauden, sinun on tarkasteltava omia uskomuksiasi uudelleen ja niitä rakkauden kuoppia, jotka pitävät sinut yksinäisenä. 
Rakastat sitä kiireen tuntua, että pitää olla koko ajan joku, joka haluaa olla kanssasi. Joku, joka ihailee sinua. Rakastat ihastumista, rakastumisen tunnetta. Se onkin yksi maailman parhaista kokemuksista ja tunteista, kun tietää, että on merkityksellinen jollekin. 
Joten, jopa heti eron jälkeen, ei mene kauan ennen kuin olet taas verkossa, etsimässä täydellistä kumppania ja aloittamassa vuoristorataa uudestaan … ja uudestaan…
On todella vaikea myöntää, ettet pidä siitä, että olet yksin. Kun olet muiden parien kanssa, tuntuu kuin olisit aina kolmas pyörä. Kun olet kotona rentoutumassa, tuntuu tylsistyneeltä ja yksinäiseltä.
Jos olet aina tilanteessa, missä olet juuri päästänyt irti edellisestä suhteesta, jatkuvasti dating-sivustoilla etsimässä sitä ”täydellistä” matchiä, se ei todennäköisesti johdu siitä, että nauttisit seurusteluvaiheesta niin paljon. Seurusteleminen voi usein olla yhtä pettymystä ja sekavaa kuin jännittävääkin.
On todennäköisesti olemassa syvempi syy siihen, miksi et halua olla yksin. Ja tällä asialla on tekemistä sen kanssa, kuinka suhtaudut omaan itseesi.
Koska et rakasta kaikkia omia piirteitäsi, etsit ikuisesti jotakuta toista rakastamaan niitä osia sinusta. Yksi syy siihen, että vastustamme niin kovasti yksinoloa, on se, että monet meistä viettävät koko elämämme pakoillessa niitä piirteitä itsessämme, mistä emme pidä.
Piilotamme häpeän, jota tunnemme kehoamme kohtaan, negatiiviset tunteemme ja haavoittuvuutemme. Emme pidä siitä tosiasiasta, että olemme joskus heikkoja, itsekkäitä tai jopa laiskoja.
Tämän vuoksi me etsimme jonkun toisen rakastamaan näitä ei rakastettuja ominaisuuksia itsessämme. Kun katsomme toista silmiin ja näemme, että meitä ihaillaan, unohdamme, ettemme ihaile itse itseämme. Uskomme, että niin kauan kuin muut hyväksyvät meidät, voimme mekin hyväksyä itsemme – ainakin juuri sillä hetkellä.
Mutta tilapäinen tunne olla ihailtu tai hyväksytty ei ratkaise mitään. Heti, kun suhde loppuu tai alamme tuntea, ettemme ole enää tyytyväisiä kumppanimme kanssa, tiedämme, että vihaamme niitä piirteitä itsestämme enemmän kuin koskaan.
Aloitetaanpa sitten rakastamaan itseämme. Rakastuneena ollessamme emme paranna pysyvästi sitä sisäistä häpeää kuin ei se myöskään anna meille mahdollisuutta rakastaa niitä piirteitä itsessämme, joita emme ole voineet rakastaa.
Mutta, kun voimme kohdata ne ei rakastamamme piirteemme, tajuamme, että ne ovat vain pelkoja. Pelkäämme hylätyksi tulemista, tuomitsemista, hallinnan menettämistä tai tukahdetuksi tulemista. Pelko saa meidät työntämään ihmisiä pois tai roikkumaan heissä. Ja näin päädymme jälleen näihin on/off-suhteisiin.

SISÄINEN MUUTOS, JOKA VOI MUUTTAA KAIKEN

Se, mikä voi yllättää sinut tässä ongelmassa, jossa et rakasta itseäsi, on se, että et todellakaan ole yksin.

Minä en ainakaan ole koskaan tavannut ketään, joka rakastaisi itseään ehdoitta ja koko ajan. On ihan normaalia, ettei rakasta itseään aivan täydellisesti.  Avain tähän on rakentaa ja harjoitella tätä kykyä rakastaa itseäsi enemmän, tämä tapahtuu ajan mittaan.
Itsesi rakastaminen tulee muuttamaan kaiken. Se auttaa sinua vetämään puoleensa kumppania, joka on oikeasti sinulle sopivampi, sen sijaan, että tyytyisit sellaiseen ihmiseen, joka ei ole.
Parisuhdevalmennuksen ja Viiden rakkauden kielen avulla opit luomaan rauhaa ja tyytyväisyyttä kaikille elämänosa-alueille! Tulet oivaltamaan, miten eliminoidaan toistuvat myrkylliset ajatukset ja kuinka nauttia suhteesta, huolehtimatta siitä, että et ole tarpeeksi hyvä tai rakastettava.
Tämä auttaa sinua lopettamaan pettymysten kehän kiertämisen, kun on jälleen rakkauden aika. Tämä johtuu siitä, että et tule jatkuvasti enää etsimään rakkautta ja hyväksyntää itsesi ulkopuolelta. Sen sijaan tunnet olosi mukavaksi omissa nahoissasi, vaikka olisit yksin.
Suosittelen sinua kokeilemaan Life Coachingia. Voit aloittaa prosessin heti ja alkaa vetämään puoleesi sellaista rakkautta, mikä tuo sinulle onnellisuutta elämäsi loppuun saakka. Aloitat vain rakastamalla ensin itseäsi.

Ystävällisin terveisin
Anna

[contact-form-7 404 "Not Found"]
Posted on Jätä kommentti

2016-2017 PAINAJAISTEN VUODET!

Haluan jakaa tänään kanssasi perheeni elämäntarinaa viimeisen reilun vuoden ajalta. Toivon, että saat siitä lohtua ja toivoa tulevaisuuteen ja ennen kaikkea tähän hetkeen. Jos olet joskus tai juuri nyt tippunut syvään kuoppaan etkä tunnu löytävän ulospääsyä sieltä pois -> LUE TÄMÄ KIRJOITUS!.
SILLÄ KUINKA JA MITÄ AJATTELEN, ON VÄLIÄ!
Yksi ajatus kantoi mua koko matkan, ainakin sisäiseen rauhaani. Mä ajattelin aina, että asiat voisivat olla paljon pahemminkin. Maailmassa on niin paljon kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Meillä oli kuitenkin käynyt tuuri ja asiamme olivat paremmin kuin niillä ihmisillä koskaan.
Tsempatakseni itteeni kattelin elokuvia ja luin kirjoituksia ihmisistä, perheistä, yhteisöistä jne, joilla asiat eivät todellakaan olleet niin hyvin kuin meillä. Oletko koskaan kokeillut? Tämä toi perspektiiviä siihen, kuinka mun perheelläni oikeestaan menikään.
Meillä oli sentään toisemme. Ensin ystävien ja perheen ja sitten väliaikaisen asunnon katto pään päällä. Oli ruokaa, juomaa ja rakkaus toisiamme kohtaan. Läheisemme tukijoukkoina. Nämä asiat ja ihmiset kantoi meidät läpi vaikeiden aikojen.
Me saatiin apua esim. vaatteita ja huonekaluja ihan tuntemattomilta ihmisiltä. voitko kuvitella sitä tunnetta, kun joku, jota et edes tunne, lahjoittaa sulle omaisuuttaan?  SPR ja seurakuntakin auttoivat pahimman yli taloudellisesti. Lämmin kiitos ihan kaikille jo pelkästään meiän ajattelemisesta lämmöllä. Tiiän, et tohon aikaan, reilu vuosi sitten, olimme monien ajatuksissa.
 
201510-orig-HarperLee-949x1356
 
Voitosta en halua puhua, sillä jotkin asiat ne on vieläkin kesken ja eihän tämä kuitenkaan mikään kilpailu ole vaan meiän elämää. Perheenä ollaan nyt voittamattomia, vahvempia ja selvitään tän jälkeen ihan mistä vaan!
Uskon vakaasti, että mun lapsista kasvaa vahvoja aikuisia kaikista kriiseistä huolimatta ja ennen kaikkea niiden ansiosta. Aikuisia, joita pienet vastoinkäymiset ei lannista. Ne tulee luottaan itteensä ja selviytyy hienosti monissa eri tilanteissa elämänsä varrella. Ne tulee arvostamaan sitä, mitä heillä on nyt. Huomisestahan et voi koskaan tietää eikä eiliseen kyllä kannata jäädä…
Nyt meiän elämä näyttää jo valosammalta, tulevaisuudella on varmasti tarjota mun perheelle oma paikkansa sekä oon itse löytänyt oman polkuni ja päämääräni tämän matkan aikana. Tällä hetkellä eletään tässä ja nyt, sen viimeiset vuodet on meille opettanut.
Ei ryvetä ryve enää menneessä, koska se mikä on tapahtunu jää sinne ja tulevaisuutta ei voi tietää. Nyt on hyvä olla, yhdessä rakastaa, elää ja jakaa elämää.
Mun oma tarve jakaa meiän tarinaa sai oikeastaan uudelleen alkunsa, kun  mun oma sisäinen paineiden vyyhti, koskien omia valintojani, alkoi purkautua ( oivalsin jotakin). Tää tapahtu lopullisesti parisen viikkoa sitten uravalmentajalla käynnin jälkeen ( oon ammatillisessa kuntoutuksessa Eläkevakuutusyhtiöni kautta selkäni vuoksi).
Tätä projektia on kestänyt nyt jo vuoden ja syy, miksi näin pitkään, löytyy mun perheen läpikäymästä reilun vuoden mittaisesta, välillä helvetin vaikeastakin vuodesta.
IMG_20171008_115021
 
 MITÄ TAPAHTUI?
Eräänä lokakuun pimeän harmaana maanantai-iltana reilu vuosi sitten, ajelin kotiin päin mun veljen ja tyttöni kanssa.  Lotalla oli ollu salibandy-treenit ja jäätiin kattoon Tampere Areenalle vielä naisten peliä treenien jälkeen.
Kotimatkalla sit mun poika Onni oli tullut kotiin ja soitti, että koti oli täynnä savua! Ensin ajattelin, että ehkä se hiukan liioittelee. Lapsesta pienetkin asiat voi tuntua suuremmilta kuin, mitä todellisuus tosiasiassa on.
Takka, mitä mä olin lämmittänyt sinä päivänä oli ehkävähän savuttanut…. Mä pyysin sit Onnia aukaseen oven ja ottamaan koiran ulos. Kissat sais olla sisällä, koska niitä ei voinu ulos sisäkissoina päästää.
Kun me sitten tultiin kotiin, menin sisälle, talo olikin sankan savun peittämä. Aukasin ikkunat, laitoin ilmalämpöpumpun puhaltaan täysillä, että savu menis nopeemmin ulos.
Ei tullut sitten pieneen mieleenkään, että jossain saatto palaa… Mä olin kuitenkin varma, että kun me lähettiin, laitoin pellit kiinni. Laittaessa hiilloskin oli jo sammunut, mutten vieläkään ymmärtäny, mikä savun aiheutti.
Seisottiin siinä sitten pihassa Onnin kanssa veljeni lähtiessä kotiin ja ihmeteltiin ääneen, et onpas tehokas ilmalämpöpumppu, ku savu oikein tuprahteli Lotan ikkunasta ulos!
Jokin kuitenkaan ei tuntunut täsmäävän ja sillon huomasin, että savuahan tulee myös talon alta! Mä hölmö olin passittanut Lotan tätä ennen suihkuun, koska silloin siellä ei vielä savua ollut.
Katoin talon tien puoleisellekin sivulle ja sieltäkin tuli savua talon alta. Lotan huoneen alla paloi! Soitin hätäkeskukseen, äkkiä komentamaan tyttö pois suihkusta, ikkunat ja ilmalämpöpumppu kiinni! Lotta raukka joutu puolialastomana ilman kenkiä autoon koiran kanssa, kodin ovi kiinni ja ajoin auton kauemmas tien sivuun hätäkeskuksen ohjeiden mukaan.
 
 

IMG_20170904_182944
Tyttären Tupsu-koira oli tullut meille vasta noin kuukausi ennen tulipaloa.

                           
 
 KYLLÄ PALOMIEHET HOITAA HOMMAN KOTIIN!
 
IMG_20161024_213556 – kopio
IMG_20161024_213603 – kopio
 
 
Kun mä tulin autosta ulos kuulin jo hälytysajoneuvojen pillien huutavan tuttua ujellustaan. Kohta meiän kotitie oli koko pituudeltaan täynnä kaiken kokosta ja näköstä paloautoo.
Savusukeltajat meni välittömästi hengityssuojaimineen sisälle taloon selvittämään tilannetta. Letkuja vedettiin paloautoista valmiiksi oottamaan, Lotan huoneen ikkuna irrotettiin jossain vaiheessa ja letkuja työnnettiin siitä sisälle.
Sisäpiha alko täyttyyn meidän  kodin huonekaluista ja tavaroista, joita palomiehet kiireellä kanto tyttäreni huoneesta pihalle. Oli kenkiä, kirjoja, kirjahyllyä, koulupöytää, leluja, valokuvia, vaatteita jne.
Me seisottiin edelleen pölmistyneinä tiellä ja seurattiin muutaman muun kanssa tapahtumien kulkua. Piha alkoi muistuttaan kaatopaikkaa ja savua tuntu ja näytti tulevan jo joka paikasta.
IMG_20161024_225124 – kopioSoitin veljeni takaisin hakemaan muksut ja hän vei ne ystävälleni yöksi. En halunnu niiden jäävän seuraamaan, jos koti oliski sattunut palamaan maan tasalle saakka.
Siihen jäin sitten ja seistä törötin savupilven keskellä tajuamatta, mitä oikein tapahtui…
Oli kuin olisin katsellut jonkun muun kodin palavan, en voiIMG_20161025_001746 – kopionu käsittää, että tuo talo edessäni oli meiän koti.
Olin tyyni ja naureskelin. Kriisin ensivaiheet. Rojua alko lentää  myös tyttären huoneen poistetun ikkunan paikalta ulos ja takkakin sai kyytiä.
Kuulin moottorisahan äänen, palomiehet tuli ja meni ja pian vettä alettiin ruiskuttaan sisään.
 
PÄIVITTÄISLEHTIEN MEDIA MENETTI ARVONSA
Ei menny aikaakaan, ku aloin saamaan viestejä puhelimeen; Onko se teiän talo, mikä palaa? Jo tunnin kuluttua palolaitoksen saapumisesta talosta oli kuva Aamulehden nettisivuilla ja sitä oli jaettu Kangasalan-sivuilla Facebookissa. Oli kait mainittu uutisissakin…
Eihän tää voinu olla todellista, en ollut nähnyt toimittajaa. Todennäköisesti oli piileskelly hyvin paloautojen välissä.
Kommentoin sammutustöitä johtavalle paloesimiehelle, että palo on jo mediassa vajaan tunnin jälkeen, kun ne saapui paikalle! Hän kerto, että palolaitoksella on velvollisuus kertoa pääpiirteet palosta medialle, jos he tulevat kysymään.
Muistan ajatelleeni tuolloin, että onko ihmisten uteliaisuus tai hätä suurempi kuin mun ja ja mun muksujen? Tulipalosta on saatava raporttia heti julkisuuteen vai yritetäänkö sillä minimoida paikalle saapuneiden uteliaiden määrää?
Facebookissa päiviteltiin Aamulehden kirjoitusta sitä mukaan, kun lehti päivitti omaansa. Jokunen tuli katsomaan paloa ihan mun viereenkin tielle, mutta kukaan ei ollu edes pahoillaan puolestamme…
Kukaan ei ottanut osaa tai sanonut mulle mitään, tuijottivat vain, kuinka palomiehet tekivät työtään. Joku kuitenkin tuli sanomaan, että vaimo oli pakottanut paikalle! Heh, onhan se tuokin selitys uteliaisuudelle…
Palo saatiin onneks sammutettua viimeisillä minuuteilla paloesimiehen mukaan, sillä kohta talo olis ollu niin ilmiliekeissä, ettei sitä olis pystytty pelastaan. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.
Lotta menetti lähes tulkoon kaiken, sillä palo sai alkunsa hänen huoneessaan olevasta varaavatakkahellasta. Takka oli asennetettu väärin, liian heikoin palosuojin edellisten omistajien toimesta, mistä johtuen se oli sytyttänyt alapohjan purun palamaan. Tämä näkyy palolaitokselta saamastani paloraportistakin, vaikka asian pystyi itsekin silmällä näkemään palon jälkeen.
 
 AIKA ARVIOIDA VAHINGOT
 
IMG_20161116_154703 – kopio
                                            
 
IMG_20161117_113211 – kopio
 
Näky sammutustöiden loputtua sisällä talossa oli karu ja haju sen mukanen koko naapurustoa myöten. Savua ja nokea oli joka puolella talossa.
Sisälle ei saanu mennä ilman hengityssuojainta myrkyllisten palokaasujen vuoksi. Lopuksi paikalle aamuyöllä tuli vielä vakuutusyhtiön kautta Polygonin porukka.
Ionisaattorit laitettiin puhaltaan joka huoneeseen ja osa huoneista eristettiin muovisilla ovilla.
Suuri kiitos palokunnalle, heidän rauhalliselle ja ammattitaitoiselle toiminnalleen sekä ohjeille, kuinka mun tuli toimia heti jo yöllä.
Eläinystäville tiedoksi, että toinen kissakin saatiin pelastettua aamuyöstä sänkyni alta talon viimeisestä nurkasta! Joten kaikki eläväiset selviytyivät ”vammoitta” ja vietiin turvaan.
Samalla viikolla alko talon tyhjennys. Kontti tuotiin pihaan ja siivousfirma tuli pakkaus hommiin. Koko viikon olin paikalla katsomassa hengityssuojaimet edelleen kasvoilla suojaamassa, mitä heitettäisiin kaatopaikalle ja mitä laitettiin eteenpäin puhdistukseen.
Talossa hääri valkosilla kertakäyttöhaalareilla ja hengityssuojaimilla varustetut nuoret naiset. Kaikki säilyneet liinavaatteet ja vaatteet vietiin pesulaan.
Kaksi ensimmäistä viikkoa meni toisten nurkissa, samalla etsien väliaikaisasuntoa omalta asuinalueeltamme, lasten koulun läheltä. Sillä aikaa kuskailin lapsia kouluun ja takaisin.
Kävin noutamassa lapsille lahjotettuja vaatteita ja onneks muksujen mamma osti niille yhdet vaatekerrat heti palon jälkeisenä päivänä. Lotallahan ei ollu edes kenkiä, lainakengillä töpsötteli menemään. Itse kuljin parhaan ystäväni vaatteissa.IMG-20161025-WA0001
Asunto löytyi lopulta Vatialasta. Saatiin Forenomin kalustettu kaksio Vatialasta ja oltiin ikionnellisia sinne päästyämme.
Kotona jätesäkkiä ja laatikkoa kerääntyi toinen toisensa viereen. Mä katsoin vierestä koko viikon ja seuraavaakin… Kirjoitin ylös lähes tulkoon kaiken, mikä lensi kaatopaikalle ja otin kuvia.
Viimesetkin ehjät romppeet kuskattiin puhdistukseen Kouvolaan saakka ja koko talo tyhjennettiin. Purkutyöt alkovat heti tyhjennyksen jälkeen ja pihaan tuotiin iso roskalava. Se täyttyi nopeasti ja jossain vaiheessa paikalle tuotiin toinen.
Kun kaikki palanut oli saatu purettua, alko jälleen rakentaminen ja siihen menikin sitten suurin osa ajasta. Mä kävin melkein päivittäin kattomassa missä mentiin ja tilasin uuden takan.
Tällä kertaa ihanan tiilerin Aino Lumi- pönttöuunin. Paloeristeet tehtiin nyt kunnolla ja asianmukaisesti, mä pidin siitä huolen! Uusiksi meni kokonaan Lotan huone, osa eteistä ja keittiötä. Savuvahingot olikin sitte laajat, koko talossa.
Onneks meillä oli kattava kotivakuutus, mikä korvas tuhoutuneen irtaimiston, purkutyöt ja uudelleen rakentamisen. Loppulasku oli huimat päälle 60 000 euroa, minkä makso vakuutusyhtiö! Hankkikaa siis kotivakuutus kaikilla höysteillä, niin vastuu- kuin oikeusturvavakuutuskin, suosittelen lämpimästi!!!!
1…..2……
Eihän kuitenkaan riittänyt, että meiän kodissa olis ollu vain tulipalo vaan purkutöiden yhteydessä remppamies huomasi, että ulkokatto vuotaa välikatolle!
Talo myytiin mulle kattoremontti tehtynä ja jokin vanha vuoto korjattuna. Nyt tuli kuitenkin esille, ettei katossa ollut laisinkaan aluskatetta! Osittain oli käytetty vanhaa peltiä. Oli käytetty useampaa eri laatuista ruuvia ja niitä oli ruuvattu huolimattomasti moneen otteeseen ohi juoksujen vain pellin läpi ja pelleissä reikiä.
Sit piti soitaa kattofirmaan ja ottaa yhteys talonIMG_20161121_151938 myyjiin. Joku voi nyt ajatella, et eikö taloon oltu tehty kuntotarkastusta ennen talokauppoja. No eipä tehty, valitettavasti. Mutta sillä ei todennäköisesti olisi ollut tämän tarinan lopputuloksen kannalta suurtakaan merkitystä, sillä lisää on tulossa…
Kattofirmasta sanovat, että katto olis uusittava heti, sillä kondensiovesi höyrystyttyään pellin sisäpintaan tippuu vetenä suoraan välikaton eristeisiin.
Samaa sanoi RaksSystemsin kuntotarkastajakin, jonka mä kutsuin myös paikalle ennen kuin kattoremontti aloitettiin.
Eristeet olivatkin jo kostuneet osittain, ei kylläkään tulipalosta johtuen. Tämä oli siis joulukuun alkua 2016.
Seuraavaksi piti keksiä, mistä rahat kattoremonttiin??? Sairauspäivärahalla ei paljoa uusia kattoja ostella. Soitto pankkiin ja sain väliaikaisen lainan sitä varten.
Kyllä kannattaa olla Osuuspankin asiakas Ruovedellä, heidän toimintansa on ollut enemmän kuin inhimillistä! Iso kiitos sinne suuntaan ymmärryksestä ja pienen ihmisen kenkiin asettautumisesta!
Ihmisiin noin pääsääntöisesti luottavana henkilönä mä tietysti oletin, että tottakai myyjät maksaa katon, koska ovat sen väärin tehneet ja antaneet ymmärtää toisin.
Tämä ei sitten myöhemmin mennytkään niinkuin Strömsöössä. Uusi ja hieno katto kuitenkin saatiin kahdessa päivässä, märät eristeet vaihdettiin kuiviin ja remonttityöt jatku samanaikaisesti.
 
IMG_20161130_130113
 
Päästiin muuttaan takas tammikuussa 2017. Säilyneet tavarat tuotiin puhdistuksesta kontissa pihaan Kouvolasta saakka ja Polygonin ihanat miehet kanto kaiken takas sisälle.
Kokosivat mun puolesta jopa tytön puoliparvisängynkin. Oli kuin oltais muutettu uudelleen takasi kotiin. Tätä ennen oli pakko hankkia esim. uudet patjat kaikille, millä voitais nukkua ennen sänkyjen ostoa.
Sitten laatikko laatikolta purin tavaraa ja edelleen laitoin pois sellaista, mitä tuskin aivan heti tarvittais. Elämä alkoi pikku hiljaa palautua raiteilleen.
 
IRTAIMISTOLUETTELON RAASTAVA KOKOAMINEN
Jo väliaikaisasunnossa ollessamme alotin irtaimistoluettelon tekemisen vakuutusyhtiölle. Ensimmäisen osan tekemisessä paras ystäväni oli auttamassa.
Rahaa tarvittiin ja kipeästi, sillä oli hankittava aika paljon perusjuttuja ennenku voitais palata takasin kotiin. Irtaimistoluetteloon täyty nimetä tuhoutunut tuote, merkki, hankintavuosi, ostohinta, tämän hetkinen arvo ja vaade, mitä siitä haluaa.
Ette arvaa, mitä salapoliisityötä tää oli. Netistä etsittiin tuotteita ja jos juuri oikeaa ei löytyny, laitettiin vastaavan tiedot. Tää koetteli hermoja ja otti aikaa. Kiitos kuvien ja muistilistojen purkuvaiheessa, sain saatettuu listat loppuun toukokuussa.
Näitä listoja lähetin kolmessa eri osassa, sillä niiden tekeminen oli todella työlästä, uuvuttavaa ja aikaa vievää. Yksi lista sisälsi ainakin valehtelematta sata eri tuotetta…
Roskiin oli lentänyt keittiöstäkin melkein kaikki esimerkiks kaikki muoviset ja puiset tuotteet. Jääkaapin ja pakastimen sisällöt sekä kaikki kuivaruuat.
Lisäksi kaikki roina silloin 8-vuotiaan tytön huoneesta ja siellä pientä tilpehööriä riitti. Isot huonekalut oliki helpoimmat nimetä.
 
EI KAHTA ILMAN KOLMATTA…
Palatakseni vielä kattoasiaan kävi kuitenkin niin, että myyjät lopettivatki vastailemasta mun viesteihin ja parin tapaamisen jälkeen toukukuussa heistä ei enää kuulunu mitään.
Loppukesästä jouduin si palkkaamaan lakimiehen hoitamaan asiaa. Ei ollu mitään hajua, millä tämän maksaisin, jos käräjille asti jouduttaisiin menemään.
Vakuutusyhtiöni vastuu- ja oikeusturvavakuutus onneksi korvaa loppusummasta tiettyyn summaan saakka.
Tämäkään ei vielä riittäny… Samaan syssyyn keväällä tuli tieto ulkopuolelta, että talomme oli ollut ennen vuotta 2007 Ylen Hometalot-ohjelmassa. KYLLÄ!!!
Tämä tästä vielä puuttui, asuimmeko kaiken epäonnemme lisäksi vielä hometalossa????
KYLLÄ! Tuntui kuin yhdestä ongelmasta selvittiin, tuli heti toinen tilalle. Vaaka pysyi siis tasapainossa…
 
…TAI NELJÄTTÄ JA VIIDETTÄ…
Kaikkein raastavinta tässä koko vuodessa on ollu toiseen lapseeni kohdistuneet kaksi väkivallan tekoa, mitä virkamiehet hoitavat tällä hetkellä. Heille tärkeintä on nyt oman perheen ja läheisten rakkaus ja turvallisuuden tunteen antaminen. Viis veisaan talosta ja kaikesta muusta, kunhan mun muksut voi hyvin.
Nyt kuitenkin talokaupanpurkua haetaan ja muutetaan ensi vuoden aikana, jonnekin… Toivottavasti mahdollisimman pian ennenkun home saa aikaan ikäviä terveydellisiä vaikutuksia tai ainakaan enempää kuin niitä ehkä jo on…
Muutoksia siis tulossa jälleen… Vaikka mun ja muksujen unelma, oma omakotitalo, missä saa rauhassa asua elämäänsä pirstoutui painajaiseksi, yritämme nyt keskittyä positiivisiin asioihin. Esimerkiksi mitä hyvää muutto voi tuoda tullessaan ja niitä asioita löytyikin onneksi useampi.
 
KASVOIMME ”RAJOJEMME” OHITSE
Täytyy myöntää, että viimenen vuosi on opettanut paljon ja oon kasvanu ihmisenä mittasuhteisiin, joita en olis ikinä uskonut omaavani. Näin on varmasti käynyt myös lapsilleni.
Tässä rinnalla lähdin toteuttamaan toista unelmaani ja intohimoani: saada jälleen auttaa ihmisiä. Jos meiän tuuri on ollut välillä sietämättömänkin huono, niin toki hyviä asioitakin on tapahtunut.
Tähän koko vuoteen olennaisena osana liittyy oman polkuni löytyminen ja taito sanoa EI.
Tällä viikolla uskalsin sanoa EI, tähän en suostu! Se oli jälleen yksi käänteen tekevä päivä elämässäni, uskalsin puolustaa omia unelmiani ja tavoitteitani.
En suostunu työhön, mistä en saa mitään vain sen vuoksi, että tuo työpaikka vaadittaisiin kuntoutusrahan saamiseksi. Haluan yrittäjäksi ja lähteä viemään oppimiani asioita eteenpäin palolla ja intohimolla, mikä mulla on!
Pelkäsin ihan sairaasti, tein päätöksen olla rohkea! Jos eläkevakuutusyhtiö ei lähde tukemaan mun unelmaa yritysvalmennuksen kautta, niin ei voi mitään. Kyynel….
Tällä menneellä vuodella on suuri osuus siihen, että uskallan vihdoin sanoa, mitä haluan ja mille asioille pitää sanoa ei ja mille kyllä.
Uskallan toteuttaa pitkäaikaisia haaveitani ja laittaa ne toteutukseen. Haluan itse päättää mitä teen työkseni. Haluan päättää omat työaikani mahdollisimman pitkälle.
En ole 7-15 tai 9-17 työntekijä. Tiedostan mihin aikaan päivästä mä oon tehokkaimmillani ja osaan hyödyntää sen.
Kykenen ottaan vastuun omasta työstäni ja samalla nauttimaan sen tuomasta vapauden tunteesta. Mä haluan juuri tän työn, minkä koen mun sydämen asiaks.
Haluan itse valita yhteistyökumppanini ja työkaverini. Mä rakastan suunnitella, kehittää, tutkia ja auttaa. Nää kaikki yhdistyy mun tulevassa työssä.
Edelleen mun tunteet on pelon ja innostuksen sekaset ja tiedän, että tekemästäni päätöksestä ryhtyä yrittäjäksi en voi enkä halua enää perääntyä. Sellasta aikomusta ei tällä hetkellä mun mielessä onneksi ole, eikä se ole vaihtoehtokaan.
Oon ottanut askeleen epämukavuusalueelleni oikeiden asioiden vuoksi. Oon niin intoa ja motivaatiota täynnä suunnittelemassa jo uusia työkuvioitani, että haluisin halata ja rutistaa koko maailmaa!
Lämmin kiitos, et jaksoit lukea meiän tarinan viime vuosista loppuun. Jos oon halunnu kasvaa ja kehittyä ihmisenä, se on totisesti tapahtunut ja vaatinut vastoinkäymisiä elämässäni.
Niiden kautta oon saanu perpektiiviä asioihin ja mun ymmärrys tätä maailmaa kohtaan on  kasvanut koko ajan. Ymmärrän nyt paremmin itseäni, muita ihmisiä ja mun ympäristöäni.
Oon osannu ottaa niistä opiksi ja itseasiassa oon hyvin kiitollinen kaikille vastoinkäymisille elämässämme. Sillä ilman niitä, musta ei olisi voinut kasvaa se vahva ihminen, mikä olen nyt.
Ilman niitä, mä en olis lähteny tekeen opintoja loppuun Seksuaalineuvojaks. Ilman niitä en olis lähteny lukeen  Life Coachiksi. Ilman niitä, musta ei tulis yrittäjä.
Elämä tuo joka tapauksessa mukanaan pieniä ja suuria vastoinkäymisiä, negatiivisuutta, petturuutta, kriisejä, surua ym. Mä osaan nyt pitää niitä mun voimavaroina, otan niistä parhaat siivut päältä ja nautin niiden aikaansaamasta kehityksestä ittessäni.
Kehityn koko ajan ihmisenä ja oon entistä vahvempi. Löysin jopa näiden vastoinkäymistemme kautta uudelleen itteni! Kuka mä oikeestaan oon ja mitä mä todella haluan loppuelämältä tai ainakin lähivuosilta. Uskallan oikeesti unelmoida ja toteuttaa mun unelmiani.
Kriisit kasvattaa ja opettaa, vaikka niiden ollessa päällä tuntuu, ettei jaksaisi pikkurilliään liikuttaa. Koko kroppa on kuin hakattu sementtikasa ja painolasti vetää magneetin tavoin maan alle.
Nyt tiiän miltä tuntuu, kun on menettää kotinsa, mutta kaikkein tärkein säilyi, minun kaikki rakkaat. Vain sen on väliä!
Rakkaudella Annasi